lauantai 16. tammikuuta 2016

Munankuorimosaiikki

Sain mahdollisuuden valita Kustannusosakeyhtiö Moreenilta tutustuttavaksi haluamani kirjan. Ja kun näin kirjan Munankuorimosaiikki*, niin ei tarvinnut kahta kertaa miettiä! Kirja oli kuin tehty kierrättävälle kanalan emännälle! En ollut koskaan aiemmin kuullut, että munankuorista voisi tehdä mosaiikkitöitä! Kirjaan uppouduttuani olen aina vain enemmän innostunut työtavasta ja sen monipuolisuudesta.


mosaiikki

Kirja on todella mielenkiintoinen ja auttaa lukijaa sukeltamaan uuden ihmeellisen työtavan pariin. Suosittelen tutustumaan kirjaan ja munankuorimosaiikkiin!  Itse innostuin tekemään munankuorista avaimenperän, kirjanmerkin ja onnittelukorttiin koristeen.

mosaiikki
Munankuorimosaiikkia avaimenperässä

mosaiikki
Munankuorimosaiikkia kirjanmerkissä




mosaiikki
Munankuorimosaiikkia kortin koristetaustassa

mosaiikki

Olen aivan huumaantunut ihanasta ja todella edullisesta tekniikasta! Tätä tulen käyttämään myöhemminkin. :) Munankuorien värjäämiseen olen käyttänyt Ayeeda Mist Pearl Sky Blueta eli askarteluissa käytettävää suihkeväriä. Korttiin tehdyn taustan käsittelin lopuksi spraylakalla, pienemmät työt käsittelin kahteen kertaan kirkkaalla kynsilakalla.

* Blogiyhteistyö - kirja Kustannusosakeyhtiö Moreeni

19 kommenttia:

  1. Aivn IHANIA nuo kaikki tekemäsi työt:) Mielenkiintoista nähdä mitä sieltä vielä valmistuu;)

    VastaaPoista
  2. Kanafoorumilla näkee aina välillä linkitetyn niitä kuvia, joissa on munankuorista rakennettu esimerkiksi kana - ne on ihan uskomattomia! En ole vielä innostunut meidän kanojen munasista rakentelemaan :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin googletella. Olisi ihana tehdä jostakin materiaalista kana. :)

      Poista
  3. Oi miten ihania tuleekin , Kaikkea sitä jotkut keksiikin :) Tätä täytyy kyllä itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kokeilla! :)

      Poista
  4. Eipä ole tullut tällainen mieleenkään. Kauniita juttuja yllättävästä materiaalista :)

    VastaaPoista
  5. Sulla näitä ideoita piisaa. Ja materiaalia riittäis täälläkin, kun olen nykyään oikein kananmunien suurkuluttaja :).

    Kirjanmerkin ja avaimenperän värikin on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka! Täällä ollaan myös yritetty ryhtyä munien suurkuluttajiksi. On tuo tuotanto jo sen verran suurta. :D

      Poista
  6. Samaisesta kirjasta inspiroituneena tein just tällaisen http://arja-l.blogspot.fi/2016/01/mixed-mediaamunankuorimosaiikkia.html
    ja lisää on tulossa. Mielenkiintoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea mixed-media työ! Tuo mixed-media kiehtoo ja siihen täytyy kyllä jossakin kohtaa perehtyä. :)

      Poista
  7. Ohhoh...tää olikin ihan uusi juttu mulle :) Ihana tuo avaimenperä ❤️

    VastaaPoista
  8. Vau mikä ajatus...täytyykin tutustua.Liekkö miten kestävä esim avaimenperässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että lakkauksen avulla kestää hyvinkin. :)

      Poista
  9. Moi! Täällä moikkailee tuon Munankuorimosaiikki-kirjan toinen tekijä eli SirpaE :). Ihanaa nähdä kuinka kirja on lähtenyt elämään ja kuinka jokainen, joka on kirjan siivittämänä aloittanut kokeilemaan tekniikkaa, niin aina syntyy jotain ihanan uutta ja erilaista. Tykkään kovasti <3 . Minulla on myös oma blogi ja fb-sivu aiheesta, jonne saa linkittää juttuja ja kommentoida aiheesta. Fbssä https://www.facebook.com/munankuorimosaiikki/ löydyn täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva, että löysit blogiini! :) Olen aivan lumoutunut tekniikasta! <3 Kiitos, kun linkitit fb-sivut, sinne klikkaan heti tykkääjäksi.

      Poista
  10. Liisan kotona23/1/16

    Tuon kirjan minäkin haluaisin. Ihania töitä olet tehnyt. Liisa

    VastaaPoista